3.2.2017

Alumiinittomat dödöt testissä


Viimeksi kerroin treenivaatteiden raikastamisesta ja tällä kertaa jatkan saman aihepiirin parissa eli sen mikä aiheuttaa vaatteiden nihkeytymisen: hikoilun. Olen vähitellen vienyt hygieniatuotteitani kohti luonnonmukaisempaa ja yksi vaikeimmista tuotteista korvata on ollut antiperspirantti. Antiperspiranttien teho siis perustuu alumiiniin, joka tukkii hikirauhaset näin ollen estäen hikoilun. Deodorantit taas eivät sisällä alumiinia, jolloin niiden teho perustuu hajun peittämiseen. Monet kokeiluni ovat loppuneet siihen, että testidödö on haudattu kaapin pohjalle ja olen palannut vanhan tutun Rexonan käyttäjäksi, koska dödö ei ole pitänyt oloa raikkaana. Uutiset alumiinin mahdollisesta yhteydestä rintasyöpään kuitenkin kauhistuttavat ja siksi haluaisin löytää alumiinittoman ja mieluusti luonnonmukaisen vaihtoehdon (Konduracka ym. 2014, Pineau ym. 2014). Siispä järjestin kavereilleni deodoranttitestin eli testin jossa he käyttivät alumiinitonta deodoranttia kuukauden ajan ja raportoivat tuotteen toimivuudesta ja testauspäivän aktiivisuustasonsa. Tavoitteena oli löytää edes yksi toimiva tuote ja seuraavasta reportaasista näette, kuinka sitten kävikään.  

Testissä oli mukana seitsemän eri tuotetta, joista neljä oli normaalia kosmetiikkaa ja kolme luonnonkosmetiikkaa. Testin halvin tuote maksoi 2,59e ja kallein 26e. Kaikki tuotteet olivat roll-on levittyviä. Kursivoidut tekstinpätkät ovat testaajien kommentteja. Aktiivisuustaso oli jaoteltu passiiviseen eli sohvalla löhöilyyn, matalaan eli kevyeen puuhasteluun, keskitasoon eli esim. kävelyyn ja korkeaan eli hikiliikuntaan. Näin myöhemmin kun asiaa miettii, olisi aktiivisuustason voinut jaotella tarkemminkin, mutta käytössä olleella jaottelulla saatiin kuitenkin tarpeeksi kattavat tulokset. Lisäksi tarkennettakoon vielä, että dödön pettämisellä tarkoitetaan melko subjektiivista tunnetta siitä ettei enää ole raikas olo. 

Sitten itse tuloksiin!  

Herbina Fresh Biohajoava Deodorant n.  3e, normaali kosmetiikka
Pakkausmateriaali: muovi
Haju: "aika voimakas, ei kovin fresh, mutta ei haise kuitenkaan esim vaatteiden läpi"
Testaajan aktiivisuustaso oli matala eli hän teki kevyttä seisomatyötä ja dödö toimi ainoastaan passiivisella aktiivisuustasolla. 

Nivea Fresh Natural, 2,59€, normaali kosmetiikka
Pakkausmateriaali: lasi
Haju: "Tuotteen nimi Fresh Natural ei kuvaa tuotteen hajua. Haisee mielestäni pistävältä, ikäänkuin jo valmiiksi "hieltä"."  
Dödö ei toiminut aktiivisuustason ollessa passiivinen. 
Muutaman viikon testikäytössä tuote tosiaan ei pitänyt kertaakaan kainaloita kuivana. Lisäksi tuotteen haju jo pullossa on pistävä, eikä muutu iholla yhtään miellyttävämmäksi, joten hikoili tai ei, niin pahalta sai haista.

Erisan, 3,90,  normaali kosmetiikka
Pakkausmateriaali: muovi
Haju: hajusteeton
Aktiivisuustaso testiaikana oli passiivisesta keskitasoon. Dödö toimi keskitason aktiivisuustasolla, mutta petti korkeammilla tasoilla. Erityishuomio kiinnittyi dödön riittoisuuteen, mikä ei ollut kovin hyvä. 
Olen yllättänyt! Kainalot on kyllä märät mutta ei haise.

Sante, 9,90€, luonnonkosmetiikka
Pakkausmateriaali: muovi, lasi
Haju: Iholla pistävämpi kuin pakkauksesta, vähän hyttysmyrkkymäinen. Jossain vaiheessa vaikea erottaa, haiseeko hiki vai dödö 
Aktiivisuustaso oli vaihdellut passiivisesta keskitasoon eikä deodorantti ollut toiminut.
Laitoin tuotetta vähemmän, ja se toimi paremmin??? Puuhasteltiin, kierrettiin kauppoja ja tuntui raikkaalta. Ei hajuhaittoja.  

Aco Extra Sensitive, n. 7,50e, luonnonkosmetiikka
Pakkausmateriaali: muovi
Haju: "Tuotekuvauksessa lukee "mildly perfumed" ja sitä se on, tosi kiva kun suoraan tuosta tuoksuttelee, mutta ei sitä nyt erityisemmin sen jälkeen huomaa."
Aktiviisuustaso oli matala, jolla tuote oli toiminut, mutta se oli pettänyt enemmän liikkuessa. 
Purkissa on maininta, että kotisivuilta löytyy kierrätysinfoa, ja löytyikin kokonainen opas, jossa minusta on tosi hyvin kerrottu mihin roskikseen laittaa mikäkin tuote käytön jälkeen ja miksi! 

Biotherm (Deo Pure), 26€, normaali kosmetiikka
Pakkausmateriaali: muovi
Haju: "Pitäisi olla 100% luonnollinen tuoksu, mutta tuoksuu/haisee mielestäni vähän pistävälle, kuin lakritsille tai salmiakille"
Aktiivisuustaso oli vaihdellut matalasta korkeaan ja dödö oli toiminut vain ollessa melko passiivinen.
Dödö ei varsinaisesti petä, mutta olo ei ole raikas. Olen myös aiemmin käyttänyt enimmäkseen antiperspiranttia, joten en ole tottunut märkiin kainaloihin. Joudun pesemään vaatteita useammin kuin aiemmin.

Lavera Invisible 24h Deodorant, 7, luonnonkosmetiikka
Pakkausmateriaali: muovi
Haju: "Ei kuvausta mutta sanoo sisältävänsä "helmiuutetta", mukavan mieto haju."
Aktiivisuustaso oli vaihdellut matalasta korkeaan  ja dödö toimi vaihtelevasti. Testin lopulla dödö oli saanut kainalot kutiamaan ja punoittamaan. 
Haju ei ole paha ja olo on melko fressi, dödöä joutuu lisäämään päivän aikana.

Luonnonkosmetiikkaa ja normaalia kosmetiikkaa vertailemalla päästään siihen tulokseen, ettei kumpikaan toimi odotusten mukaan. Näin ollen voidaan vetää johtopäätös, että aluuminittomuus johtaa tässä tapauksessa kosteisiin kainaloihin ja hajuhaittoihin. Kuten eräs vastaaja totesi: ”Tuli jo perheeltäkin palautetta, että haisen. 5/5.”.

Testausjakso tosin oli melko lyhyt, kuukausi, mutta kyseinen aika riittää jo osoittamaan halutaanko tuotetta käyttää jatkossa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että siirtyminen alumiinittomaan deodoranttiin saattaa vaatia tottumisjakson. Niinpä tarvittaisiin pidemmän aikavälin tutkimusotos. Lisäksi tämä tutkimus ei kerro sitä, olisiko jokin deodoranteista voinut toimia toisella. 

Kaiken kaikkiaan tulokset ovat melko murskaavat enkä valitettavasti voi todeta muuta kuin, että toivottavasti markkinoilla olevat muut alumiinittomat dödöt toimisivat paremmin kuin tämä otanta! Suurimmat pahoitteluni myös kavereilleni, jotka joutuivat kärvistelemään koekaniineinani. Loppuun vielä vinkkinä CosmEthics-appi, jolla saa helposti tarkastettua tuotteiden raaka-aineet, kuten alumiinin. 

Onko teillä kokemuksia alumiinittomista dödöistä? Onko olemassa toimivaa tuotetta?

Lähteet:
Konduracka E., K. Krzemieniecki, G. Gajos (2014). Relationship between everyday use cosmetics and female breast cancer. POLSKIE ARCHIWUM MEDYCYNY WEWNĘTRZNEJ 2014; 124 (5).
Pineau A., B. Fauconneau, A-P Sappino, R. Deloncle & O. Guillard (2014). If exposure to aluminium in antiperspirants presents health risks, its content should be reduced. Journal of Trace Elements in Medicine and Biology 28 (2014) 147–150.

2 kommenttia:

  1. Tämä itse väännetty dödö on ollut mulla käytössä jo vuoden päivät:
    http://www.trashisfortossers.com/2015/11/diy-zero-waste-deodorant.html

    Testattu myös "äärimmäisissä" olosuhteissa. Ei poista/vähennä hien erittymistä, mutta hajun kyllä! Ja huom: olin alussa todella skeptinen tätä kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Kiitos vinkistä! Pitääkin seuraavaksi tutustua näihin diy-dödöihin!

      Poista